Ympäristön muutokseen liittyy maailmankatsomuksellisia kysymyksiä. Ovatko globaalit ympäristöongelmat globaalin kapitalismin tuote? Olisiko perustuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus ratkaisu tähänkin ongelmaan? Miksi Kioton sopimus ei sovi presidentti Bushin hallinnolle mutta sopii Euroopan kapitalisteille eli miten paljon suunnitelmallisuutta ja pitkän tähtäimen ajattelua nykyaikainen porvarillinen valtio voi hyväksyä? Ilmastonmuutoksesta alettiin puhua vakavammin 1980-luvun alussa, jolloin vielä oli olemassa sosialistisia maita. Ympäristön tila sosialistisissa maissa ei ollut kehuttava - miksi siis suunnitelmatalous ei ole automaattinen ratkaisu ympäristöongelmiin? Suurtuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus ei myöskään itsestään hoida pientuotannon, asumisen ja liikkumisen aiheuttamia päästöja. Kioton sopimuksessa teollisuusmaat sitoutuvat rajoittamaan päästöjä tuotannon kasvusta tinkimättä. Päästörajoitukset eivät lainkaan koske kehitysmaita, joilla teollistuminen on vasta alkuvaiheessa. Vastustammeko tuotannon kasvua yleensä vain vain luonnonvarojen tuhlausta? Tällaisissa asioissa kommunisteilla voisi olla keskustelemista, miettimistä ja tutkimista.